Synttärit oli ja meni, onneksi. Ehkei tässä iässä sitä enää kiinnosta niinkään juhlia, kun lasten juhlat on tärkeämpiä. Venlan mieliksi tehtiin kuitenkin kakku, ja huomenna tulee sitten sukulaisia käymään. Päivällä jaksoin olla ahkerakin, keitin kaikki pullot ja tutit samalla kun tuli ruoka tehtyä, eli yksi asia vähemmän murehdittavana ennen vauvan tuloa :)

Sain vihdoinkin kerittyä vironvillan, ja uskaltauduin tilaamaan jo toisen vyyhdin, eipä tuo ollutkaan väriltään ihan sellainen mitä Revontuleen haluan, joten löysin ohjeen huovutettuihin lapasiin, ne meneekin sitten to do-listalle, joka jatkaa kasvamistaan.


Kovasti on pitänyt aloittaa sytomyssyjen teko, että ehtisi ajoissa edes sen tavoitteen viisi myssyä saada täytettyä, mutta jostain syystä se aina jää. No, onhan tässä vielä aikaa. Tosin onko sitten enää kun vauva syntyy, se jääköön mysteeriksi.

Ainiin, tilasin eilen Gameparadisesta Venlalle Puuha-Pete-pelin, jota käytetään Eyetoy-kameralla, se tuli tänään postin mukana ja neiti rakastui kalojen nappaamiseen. Samalla tuli Prinsessa-lehden uusin numero, joten viikonloppu on pelastettu :)